Suomenlapinkoira

Hei, kiva kun haluat kurkata sivujamme!
Kasvattajapolkuni on aivan alussa, eikä yhtään pentuetta ole vielä syntynyt. Kennelliiton kasvattajakurssin suoritin tammikuussa 2022 ja kasvattajanimen AINUN sain 1.7.2022. Koirakokemusta on kertynyt yhtäjaksoisesti 45 vuoden ajalta, mutta vasta nyt antaa elämäntilanne myöten lähteä syventymään tähän vaativaan kasvattajan tehtävään.
Koiria meillä on kotona kolme ja yksi narttu asuu sijoitusemännän kanssa lähistöllä. Näillä näkymin pentuja syntyy meillä aikaisintaan vuonna 2024.
Asumme Ilomantsissa metsien ympäröimänä. Koirat ovat meillä työpäivän pääosin ulkona aidatulla pihamaalla. Yöt ne nukkuvat sisällä ja muutenkin elävät tavallista kotikoiran elämää kanssamme. Pihalta alkavaan metsään on tehty oma noin hehtaarin kokoinen aidattu temmellysalue, jossa touhutaan yhdessä koirien kanssa. Tykkään myös kuvata koiria ja opettaa niille hauskoja temppuja siihen liittyen ja aidatulla alueella se on kivaa ja turvallista!
Koska olet täällä sivuillamme, niin saatat harkita suomenlapinkoiran hankkimista ja etsit ehkä tietoa. Laitan tuohon alas muutaman linkin, mistä pääset lukemaan lisää lapinkoirista. Rotu on erittäin suosittu ja pentua voi joutua odottamaan pitkältä tuntuvan ajan. Kysynnän vuoksi myös pentutehtailijat ovat riesanamme, joten olethan tarkka ja valitset rekisteröidyn pennun, jonka vanhemmille on tehty terveystutkimukset.