Suomenvuohet

Suomenvuohi on oma maatiaisrotumme. Vuohi on aina ollut Suomessa harvinaisempi kotieläin kuin esimerkiksi lampaat ja naudat. Esiintyminen eri puolilla Suomea on epätasaista. Suomenvuohi on sopeutunut hyvin kylmiin olosuhteisiin, karva on karkea ja sisältää pohjavillaa. Suomenvuohi on pitkäikäinen ja voi elää jopa yli 20 vuotiaaksi. Vuohen tärkein tuote on maito. Maito sopii usein sellaisille henkilöille, jotka eivät voi juoda lehmänmaitoa. Vuohenmaitoa voidaan käyttää myös korvikkeena esimerkiksi karitsoille tai varsoille, jos ne eivät voi saada oman emänsä maitoa. Vuohenmaidosta valmistetaan juustoja, joista suosituimpia ovat ns. kutunjuusto ja feta-tyyppiset juustot. Vuohi tuottaa kokoonsa nähden paljon maitoa. Parhaat yksilöt lypsävät jopa yli 5 litraa päivässä. Suomenvuohi on sinnitellyt aina muiden kotieläinten varjossa. Sen pitkä historia Suomessa todistaa sen erinomaiseksi selviytyjäksi. Suomenvuohen uhkana on ollut kannan pienuus. Kaikkiaan vuohia on Suomessa noin 6000.

Edellä oleva teksti on koostettu Kirsti Hassisen suomenvuohen kuvauksesta. Linkki alla koko tekstiin ja kauniisiin kuviin.

Näitä aarteita meillä on kolme, kutut Ainu, Aprilli ja Kerttu. Pastori-pukki naapurikylästä kävi vierailulla helmikuussa 2022 ja  kilejä syntyi heinäkuussa. 

AINU

Mettipolun Tankki


LIINA

Mettipolun Viima


APRILLI

Mettipolun Aprilli